Sähköjuhlasta tunnelmakuvia

Kuvat ja tekstit: Katariina Korhonen

Kun Turtola sähköt sai. Pienoisnäytelmä kolmessa näytöksessä. Loistava ajankuvaus, loistava ohjaus ja roolisuoritukset. Ensimmäisen näytöksen alku: Aukusti Lakkapää, nahkuri eli Kalervo Aska. Lukee aviisia, odottaa viehraita …
Vasemmalta Yrjö Matti, kauppias eli Markku Matti, keskellä Otto Eero, lukkari eli Jouko Granath ja Jussi, kyläläinen eli Heimo Buska.
Kolmas näytös. Hellin Lakkapään ja Hugo Askan avioliittoon vihkiminen, sähkölampun syttyminen.
Käsikirjoitus, ohjaus ja Valolaulu: Kari Kaulanen (vas.). Oikeassa reunassa Elina Söderström, Valolaulun laulaja säestäjänään Esa Rautiainen (molemmat Outokaira Tuottamhaan ry:n Trokareita ja Kylttyyriä -hankkeesta).
Vasemmalla Senni, Jussin vaimo eli Marja-Leena Alatalo ja Iisakki Ruisniemi, ruotsalainen tullimies eli Kalervo Ylisaukko-oja.
Oikealta lavastaja Essi Oja; näytelmän valomestari ja Lauri Laitinen, kirkkoherra eli Toni Lappalainen. Vasemmassa reunassa näytelmän lavasteet yhdessä tyttärensä Essi Ojan kanssa tehnyt Kari Oja (”terhveiset Pohjasenvaaraan”) vierellä vaimonsa ”omaa sukua Buska”. Nuorimies kuuluu myös kuvan perheeseen.